Toimintakertomus
2007
Yleistä
Yhdistyksemme
neljäskymmenes viides toimintavuosi oli toiminnallisesti
tavanomainen ja rauhallinen. Koe rintamalla järjestettäväksemme
ei tänä vuonna tullut isoja arvokilpailuita. Vuoden
päätapahtuma oli Porin kansainvälinen koiranäyttely,
jonka järjestämisessä yhdistyksemme oli mukana.
Ajokoiramiehiä oli kiitettävän runsaslukuisesti
talkoo apuna kyseisen näyttelyn järjestelyissä.
Suomen
Ajokoirajärjestön hallituksessa edustajanamme jatkoi
Jarkko Fagerström ja hänen varamiehenään
Jorma Peltomäki. Ajokokeiden lännenlohkon lohkokouluttajana
toimi Jarkko Fagerström ja ketunajokokeiden lohkokouluttajana
Heikki Uusihonko. Piirimme jalostusneuvojana toimi Mikko Mäkikyrö.
Ajokoirajärjestön nuorisotoimikunnassa yhdistystämme
edusti Auvo Uusitalo. Yhdistyksemme jäsenmäärä
31.12.2007 oli 510.
Yhdistyksemme
vuosikokous järjestettiin Niinisalossa, varuskuntakerhon
kokoustiloissa.
Hallinto
Yhdistyksemme
puheenjohtajana toimi Mika Kyrömäki, varapuheenjohtajana
Antti Hakkiluoto, johtokunnan ulkopuolisena sihteerinä
Ilkka Ahola ja rahaston hoitajana Auvo Uusitalo.
Muut
johtokunnan jäsenet olivat: Veikko Haavisto Huittinen,
Janne Jokinen Mouhijärvi, Jouni Huila Eura, Juha Koskinen
Lappi, Lauri Mäkinen Eurajoki, Jouni Vanhatalo Kankaanpää,
Jarkko Fagerström Pori, Pentti Honkaluoma Parkano ja
Jorma Peltomäki Ikaalinen.
Koulutus
Ajokokeiden
piirikouluttajana ja pöytäkirjojen tarkastajana
toimi Mika Kyrömäki ja ketunajokokeiden piirikouluttajana
ja pöytäkirjojen tarkastajana Jari Vaarila. Totuttuun
tapaan piirimme alueella järjestettiin runsaasti koulutustilaisuuksia.
Koulutustilaisuuksiin
osallistujat:
1. ylituomareiden jatkokoulutukset 13 osallistujaa
2. ajokokeiden palkintotuomarikoulutukset 77 osallistujaa
3. ketunajokokeiden palkintotuomarikoulutukset 51 osallistujaa
4. koetoimitsijakurssi 9 osallistujaa
Koetoiminta
Valitsijamiehenä
toimi Markku Suvala. Valitsijamiehen tehtävänä
on valita koirat erilaisiin arvokisoihin toimintavuoden aikana.
Piirinmestaruuskokeen
karsintaan osallistui 22 koiraa. Piirinmestaruuskoe järjestettiin
Ikaalisissa ja ylituomarina toimi Petri Vilkman. Vuoden 2007
piirinmestaruuden voitti Kuusala Turbo, jonka omistaa Antto
Mäkinen Harjavallasta.
Piirinmestaruus
kokeen tulokset:
1.
Kuusala Turbo 79,88 Antto Mäkinen Harjavalta
2.
Puskajussin Jami 65,63 T ja V Hievanen Huittinen
3.
Jänistäjän Immo 61,17 Leo Söderling ja
Timo Ulanen Pori
Uusikaarrepyyssä järjestetyssä lännen
lohkossa parhaiten piirimme koirista menestyi Puskajussin
Jami, joka sijoittui neljänneksi. Jami pääsi
myös varakoiran paikalta Kilpaan ja sijoittui siellä
yhdenneksitoista.
Ketunajokokeiden
piirin mestaruuskoe järjestettiin ilman karsintoja Mouhijärvellä.
Ylituomarina kokeessa toimi Jari Vaarila. Ketunajokokeiden
piirinmestaruuden voitti Mäksin Mooses, jonka omistaa
Heikki Uusihonko Kankaanpäästä.
Ketunajokokeiden piirinmestaruuskokeen tulokset:
1.
Mäksin Mooses 95,00 H Uusihonko ja J Rajakallio
2.
Soikanselän Jallu 89,50 J Vanhatalo
3.
Heimarin Rymy 85,00 M Perttu
4.
Foxfighters Kosti 82,00 T Grundström
Kauhajoella käydyssä ketunajokokeiden lännenlohkossa
parhaiten menestyi Mäksin Mooses pistein 86,50. Mooses
sijoittui hienosti viidenneksi karsiutuen vain 1,5 pisteen
erolla kettukilpaan 2007 lähtijöistä. Kettu
Kilvan voittajaksi kruunattiin Kxxx Elokarin Taru, jonka omistaja
Sakari Eloranta on myös yhdistyksemme jäsen.
Loppiaisena
Kruunupyyssä kettu maakuntaottelussa Satakuntaa edustivat:
Viikkineva Vili Jouni Vanhatalo, Foxfighters Kosti Timo Grundström
ja Api T Grundström/S Rantanen. Satakunnan joukkue sijoittui
ottelussa toiselle tilalle pistein 105,75 Vaasan joukkueen
voittaessa pistein 160,35
Ajokokeiden
Maakuntaottelu järjestettiin Varsinais-Suomessa Aurassa.
Ottelun voitti Varsinais-Suomen joukkue tuloksella 204,75
Satakunnan joukkue tuli toiseksi tuloksella 132,96 Satakunnan
joukkueessa kilpailivat Mannevaaran Monte E ja M Parviainen,
Helyn Taavetti Juha Koivu ja Tärppästikun Bisse
Juha Huhtala.
Ajokoiramiesten
mestaruuskokeet pidettiin ajokokeiden osalta Lapissa ja voittajaksi
selviytyi Korvajärven Iita tuloksella 70,88 Iitan omistaa
Koskinen Juha ja Toivonen Janne Lapista. Ketunajokokeiden
mestaruudesta kilpailtiin Huittisissa ja voittajaksi ajoi
Seikkapuun Seri tuloksella 83,00 Serin omistaa Timo Apilisto
Huittisista.
Yhdistyksemme
jäsenet ovat kilpailleet vuoden aikana ahkerasti ympäri
valtakuntaa ja saavuttaneet runsaasti hyviä tuloksia.
Huomionosoitukset
Yhdistyksemme
vuosikokouksessa jaettiin huomionosoituksia ansioituneille
jäsenillemme. Merkkipäiviään viettäneitä
on muistettu myös toimintavuoden aikana. Koiran omistajat
ovat saaneet stipendejä päästessään
edustustehtäviin arvokisoihin. Vuosikokouksessa jaettiin
kiertopalkinnot ja palkintotuomarimerkit. Suomen Ajokoirajärjestö
antoi tunnustusta vuosikokouksessaan hopeisen ansiomerkin
muodossa Lauri Mäkiselle, sekä hopeisen ja pronssisen
kasvattajapalkinnon Ajoketun kennelin omistaja Jari Virralle.
Satakunnan
Ajokoiramiehet ry kiittää kaikkia toimintaansa tukeneita.
Kokeiden järjestäjät, metsästysyhdistykset
ja järjestely tehtävissä toimineet ovat olleet
korvaamattomana apuna Satakuntalaisen ajokoiraharrastuksen
kehittämisessä.
Johtokunta